Merkkiehdotukset

    Kategoriaehdotukset

      Hakuehdotukset

        Tuotteet

        Kevätvaellus Seitsemisen kansallispuistoon

        Toukokuu on mitä parhainta aikaa vaeltamiselle ja luonnon tarkkailulle. Polut ovat sulaneet, muuttolinnut saapuneet ja luonto on herännyt jälleen kukkaan. Tällä kevätvaelluksella nautimme kevään ensimmäisistä kilometreistä rinkka selässä, ja opiskelemme lintujen tunnistamista niiden laulun perusteella kokeneen oppaan avulla. Yövymme telttailualueella kauniin lammen rannalla omin varustein. Matkaa vaelluksella kertyy viikonlopun aikana yhteensä noin 18km, joten retkelle saa varata hyvällä omalla tunnolla herkkuja mukaan!

        OHJELMA
        Kevätvaellus Seitsemisen kansallispuistoon on yhden yön opastettu vaellus 16.-17.5.2020. Lähdemme vaellukselle lauantaina 16.5. klo 10 Multiharjun parkkipaikalta aarniometsän kupeesta. Vaellamme viikonlopun aikana yhteensä noin 18km, opiskelemme lintujen laulun tunnistamista, nautimme eväistä ja nokipannukahveista nuotiolla ja yövymme telttailualueella omin varustein. Palaamme sunnuntaina 17.6. klo 16 mennessä vaelluksen aloituspaikkaan.

        Vaellus vaatii osallistujilta hyvää peruskuntoa, säänmukaista ulkoiluvaatetta, yöpymisvarusteet ja eväät.

        Vaelluksen lähtöpaikalle ei pääse julkisilla kulkuvälineillä, mutta tavallisesti kaikille kyytiä tarvitseville järjestyy kimppakyyti muiden retkeläisten kanssa bensakulut jakaen, joten autottomuus ei ole ongelma.

        OPAS
        Vaelluksen oppaana toimii luonto-ohjaaja Silja Vuohensilta. Siljalla on yli kymmenen vuoden kokemus retkeilystä ja vaeltamisesta niin poluilla, vesillä kuin lumellakin. Silja retkillä tärkeintä ei ole kilometrien määrä, vaan niiden laatu, ja tälläkin vaelluksella panostetaan hyvään tunnelmaan, luonnon tarjoamiin elämyksiin ja kiireettömiin nokipannukahvi hetkiin. (Tutustu oppaaseen tarkemmin »)

        Siljan apuoppaana kulkee useimmiten jompikumpi hänen koiristaan. Molemmat ovat pieniä, hyväkäytöksisiä ja hiljaisia koiria, jotka ovat jo konkareita opastöissä. Kerrothan kuitenkin, jos vaellat mieluummin ilman koiran mukanaoloa. Asiakkaiden koiria ei voida ikävä kyllä ottaa mukaan tälle vaellukselle, sillä opas ei voi mennä takuuseen vieraiden koirien sopivuudesta ryhmävaellukselle.

        TERVETULOA MUKAAN!

        Paikka: Seitsemisen kansallispuisto
        Kokoontuminen: Multiharjun parkkipaikalla Kivinevantie 477, 34510 Luode
        Ajankohta: 16.-17.5.2020
        Osallistujamäärä: 5-10 klubilaista

        Hinta: 100€ sisältäen arvonlisäveron, opastuksen ennen vaellusta ja sen aikana, nokipannukahvit koko retken ajan sekä nuotiolettutarjoilut.
        Maksu- ja peruutusehdot:
        Ilmoittautumisen yhteydessä maksettava 20€ varausmaksu on sitova, ja se varmistaa paikkasi vaellukselle. Retken osallistumismaksu 80€ erääntyy maksettavaksi kaksi viikkoa ennen vaellusta. Mikäli perut osallistumisesi aiemmin kuin kahta viikkoa ennen retkeä, voit jättää osallistumismaksun maksamatta (tai jos olet sen jo maksanut, se palautetaan). Jos joudut perumaan osallistumisesi kuitenkin alle kaksi viikkoa ennen vaellusta, eikä paikkaasi saada myytyä eteenpäin, veloitetaan 50€ peruutusmaksu, joka vähennetään palautettavasta osallistumismaksusta.  

        Tmi Luontokaipuu suosittelee matkavakuutusta erittäin lämpimästi. Peruuntuneen retken lisäksi matkavakuutus korvaa useimmiten myös tapaturmat ja esimerkiksi taksikyydin, jos joudut keskeyttämään vaelluksen.

        Ilmoittauduthan retkelle viimeistään 2.5.2020 mennessä.

        Kaikissa retkeen liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä sähköpostitse suoraan Siljaan silja.vuohensilta@gmail.com

        Katso varustelista sekä vaelluksen ohjelma ja aikataulu etukäteen tästä »
        • Kevätvaellus Seitsemisen kansallispuistoon Seitsemisen kansallispuisto

        Tapahtuman tiedot

        Päivämäärä
        16.05.2020
        -
        17.05.2020
        Tapahtuman tyyppi
        Vaellus
        Tapahtumanpaikka
        Seitsemisen kansallispuisto
        Kivinevantie 477
        34510 Luode
        Suositukset 

        Lisää tapahtumia

        Suosituimmat tuotemerkit

        Uutiskirjeen tilaaminen

        Melkein valmista. Klikkaat nyt enää vain sähköpostitse saamaasi vahvistuslinkkiä!
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoite