Merkkiehdotukset

    Kategoriaehdotukset

      Hakuehdotukset

        Tuotteet

        PAKKAUSLISTA TRANS-SIPERIAN JUNAMATKALLE

        Henriikka Reinman aamukahvilla-blogista junaili keväällä 2018 läpi Venäjän Vladivostokiin. Tällä sivulla hän kertoo parhaat vinkit pakkaamiseen ja varusteisiin.


        Trans-Siperian ja –Mongolian reitit ovat todellakin kokemisen arvoisia. Olen ollut aivan mielissäni huomatessani kuinka paljon Siperia, Venäjä, Mongolia ja ylipäänsä junamatkustus ihmisiä kiinnostaa. Tämä kirjoitus on niitä varten, jotka ovat jo päättäneet lähteä matkaan: Mitä pakata Siperian junamatkalle?

        Tässä lista, johon olen kirjannut kaiken, mitä minulla oli mukanani. Lisäsin listaan myös joitain asioita, joita emme itse kantaneet mukanamme, mutta mitä joku ehkä tahtoo reissuunsa (EA-pakkaus, kuorihousut…). Olisin pärjännyt vähemmälläkin, niin kuin aina kaikkialla pärjää, mutta tästä peruslistasta voi hyvin lähteä karsimaan/muokkaamaan listaa näköisekseen.

        Huom! Me teimme siis 2,5 viikon reissun huhti-toukokuun taitteessa, eli esimerkiksi Baikal-järvellä oli vielä lähes täydet jäät ja ensimmäisissä pysähdyspaikoissa kolattiin lunta. Ensimmäisen Siperian junamatkani tein vuonna 2015 kesäkuussa, jolloin lämpötilat olivat tietysti korkeammalla ja myös pakkaukset kevyemmät. Viimeksi kuljimme Helsingistä Pekingiin, tällä kertaa Vladivostokiin, eikä pääteasema sinänsä vaikuttanut pakkaamiseen.

        Varustelistan löydät sivun alalaidasta tuotesuositusten jälkeen.

        Varustelista Trans-Siperia junamatkalle

        Pakkaamiseen:

        • Rinkka/laukku (itselläni oli Fjällrävenin 75-litrainen Kajka, johon jäi aina tilaakin)
        • Rinkan sadesuoja
        • Päiväreppu
        • Kangaskassi
        • Kameralaukku
        • Osprey Packing Cubet (jotta tavaroita helpompi etsiä ja pitää järjestyksessä)

        Vaatteet:

        • Sandaalit
        • Lenkkarit
        • Alusvaatteet
        • Sukat (monia ei tarvinnut, junassa olin lähes aina sukitta)
        • T-paitoja/hihattomia
        • Flanellipaita
        • Ohut neule/merinopaita
        • Paksumpi merinovillapaita
        • Kevyet kangashousut / katkolahjehousut (joissa mukava olla esim. junassa)
        • Shortsit
        • Farkut
        • Trikoot
        • Kevytuntuvatakki
        • Kuoritakki ja -housut (itse jätin kuorihousut riskillä kotiin)
        • Huivi
        • Yöasu
        • Pipo
        • Päähine
        • Käsineet
        • Uikkarit
        • Lentosukat (jos teet reissun toiseen suuntaan lentäen)

        Tuikitärkeät:

        • Passi (+ viisumit)
        • Printatut passikopiot
        • Printatut dokumentit matkalipuista ja muista varauksista, sekä mahdollisesti esim. osoitteista.
        • Matkavakuutuskortti
        • Lääkkeet (omat lääkkeet + esim. antibioottikuuri ja allergialääke harkinnan mukaan)
        • Rahat (mahdollisesti useissa valuutoissa, jos haluat vaihtaa käteistä jo etukäteen)
        • Rahapussi / Rahavyö
        • Puhelin + laturi
        • Batterybank
        • (Ipad/läppäri + laturi)
        • Kamera + mahdolliset vaihtoputket
        • Muistikortit
        • Vara-akku
        • Kameralaturi

        Muut tarpeelliset:

        • Kevyt pyyhe (junissa pikkupyyhkeet ja majapaikoissa usein kunnon pyyhkeet, joten ei välttämätön)
        • Silkkimakuupussi (junissa lakanat ja majapaikoissa usein myös, joten ei välttämätön)
        • Sateenvarjo
        • Aurinkolasit
        • Otsalamppu
        • Henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet ja mahdolliset meikit
        • Korvatulpat
        • Hiusharja
        • Aurinkorasva
        • Maitohappobakteerit
        • WC-paperia
        • Puukko/linkkari/yleistyökalu

        Vakavasti harkittava sälä:

        • Jatkojohto
        • USB-jakaja
        • Muovipusseja
        • Lukko
        • Kertakäyttösadetakki
        • Irtohihnat
        • Narua
        • Sakset
        • Teippi
        • Vedenpitävä suojapussi, esim. kameraa varten
        • Kosteuspyyhkeitä
        • Istuinalusta
        • Lankaa ja neula
        • Unimaski (junassa ei välttämättä sammuteta koskaan valoja täysin)
        • Rakkolaastarit
        • Normilaastarit
        • Pieni peili
        • Tulitikkuja vedenpitävässä pussissa
        • EA-pakkaus

        Ruokailua varten:

        • Kevyt juomapullo
        • Ruokailuvälineet (Vähintään muki, syvä lautanen, lusikka. Mukin saa lainaksi myös junasta)
        • Katkaistu tiskiharja ja biohajoavaa pesuainetta
        • Eväät (välipalapatukat, kuivamuona, spesiaaliherkut, purkka…)

        Käytännössä erityisruokavalioista kärsimättömän ei tarvitse kantaa ruoanmurustakaan mukaan junaan, jos ei tahdo. Ruokaa saa kyllä ostettua.

        Matkatekemistä:

        • Esim.
        • Opaskirja
        • Kirjat
        • Kyniä, paperi
        • Päiväkirja
        • Jatsi, pelikortit
        • Kuulokkeet, soitin

        Yleisesti pakkaamisesta:

        Tarvittaessa matkalle voi lähteä hyvinkin kevyillä varusteilla. Matkan varrella olevista kaupoista ja kioskeista löytää lähes mitä vain.

        double-arrows-up
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Melkein valmista. Klikkaat nyt enää vain sähköpostitse saamaasi vahvistuslinkkiä!
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoite