Merkkiehdotukset

    Kategoriaehdotukset

      Hakuehdotukset

        Tuotteet

        Partioaitta sitoutuu muovikassien vähentämiseen

        6.4.2018

        Partioaitta haluaa toimia vastuullisesti ja vähentää omalta osaltaan muovijätteen syntyä ja roskaantumista. Olemmekin antaneet oman sitoumuksemme muovikassien kulutuksen vähentämiseksi. Yhtenä toimenpiteenä olemme muuttaneet muovikassimme maksullisiksi jo vuodesta 2015 alkaen. Lisäämme myös neuvontaa ja viestintää eri kassivaihtoehdoista. Olemme tarjonneet ja tarjoamme myös jatkossa vaihtoehtoja muovikasseille.

        Muovikassien maksullisuuden takana Green deal -sopimus

        Ympäristöministeriö ja Kaupan liitto solmivat vuonna 2016 ns. Green deal -sopimuksen, jonka tarkoituksena on vähentää muovikassien kulutusta.

        Muovikassisopimuksen taustalla on EU-direktiivi, jolla pyritään vähentämään muovijätteen syntymistä ja merten roskaantumista. Tavoitteena on, että vuoden 2025 loppuun mennessä muovikasseja kulutetaan enintään 40 kappaletta henkeä kohden vuodessa. Kulutuksen vähentämiseen pyritään vapaaehtoisin toimin, joista muovikassien maksullisuuden on havaittu olevan tehokas keino.

        Muovikassien vähentämisellä pyritään puuttumaan roskaantumiseen. Muoviroskaa päätyy valitettavasti myös meillä Suomessa luontoon. 56 % Itämeren meriroskasta on muovia. Suomen rannikolla tehdyissä tutkimuksissa muovipussit ovat viidenneksi yleisin roskatyyppi.

        Haastamme asiakkaat mukaan

        Pyydämme asiakkaitamme harkitsemaan muovikassin tarvetta ja kannustamme pitämään kestokassia tai reppua mukana. Käytä muovikassia moneen kertaan ja kierrätä tai käytä se lopuksi jätepussina. Älä heitä muovikassia luontoon.

        Myymälöidemme kassalla myytävät kassit maksavat 20 senttiä. Valikoimissa on muovikassien lisäksi myös kestokasseja.
        Tekemämme sitoumus löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta https://sitoumus2050.fi/commitment/partioaitta-vaehentaeae-muovikassien-kaeyttoeae

        double-arrows-up
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Melkein valmista. Klikkaat nyt enää vain sähköpostitse saamaasi vahvistuslinkkiä!
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoite