Merkkiehdotukset

    Kategoriaehdotukset

      Hakuehdotukset

        Tuotteet

        Tiedote 13.11.2018

        Partioaitta on alansa arvostetuin brändi

        Partioaitta on valittu jo neljättä kertaa Suomen arvostetuimmaksi brändiksi urheilu- ja vapaa-ajan liikkeiden kategoriassa.

        Brändien arvostus -tutkimuksen toteuttavat Taloustutkimus ja Markkinointi & Mainonta -lehti, ja sen kohderyhmänä ovat 15–79-vuotiaat suomalaiset. Tutkimukseen vastasi noin 6 900 henkilöä.Tutkimuksessa oli mukana 541 brändiä, ja siinä selvitettiin, miten suomalaiset arvostavat eri brändejä ja yrityksiä. Arvostuksen lisäksi selvitettiin myös hintamielikuvia ja hinta-laatusuhdetta sekä suosittelua.

        Tutkitut brändit valittiin spontaanin tunnettuuden perusteella. Spontaani tunnettuus selvitettiin 64 tuoteryhmän osalta esitutkimuksessa Taloustutkimuksen Internetpaneelissa maaliskuussa 2018. Tutkimukseen mukaan pääsemisen ehtona oli pääsääntöisesti vähintään viiden prosentin spontaani tunnettuus.

        Tutkimus tehtiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa nettikyselynä. Vastaajista osa värvättiin huhti-toukokuussa 2018 Taloustutkimuksen valtakunnallisten kuluttajatutkimusten (Telebus, Omnibus) yhteydessä ja osa Taloustutkimuksen Internetpaneelista.

        Tutkitut 541 brändiä jaettiin viidelle lomakkeelle satunnaisesti siten, että kaikki kunkin tuoteryhmän brändit olivat samalla lomakkeella. Muilta osin lomakkeet olivat identtiset. Kullakin lomakkeella oli eri vastaajat ja yhdellä kyselylomakkeella oli aina noin 110 brändiä, jotka näytettiin vastaajille satunnaisessa järjestyksessä. Kullakin viidellä lomakkeella oli noin 1300 vastaajaa.

        Tutkimuksen tiedonkeruu oli kesäkuussa 2018.

        double-arrows-up
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Melkein valmista. Klikkaat nyt enää vain sähköpostitse saamaasi vahvistuslinkkiä!
        Uutiskirjeen tilaaminen

        Ole hyvä ja kirjoita oikea sähköpostiosoite